Koska sydän sanoo niin

Tällä viikolla on vihdoin tullut asiakkaita ja olen päässyt pitämään rentoutustunteja. Ja hitsit, että tykkään pitää niitä tunteja! Vaikka en ole itse rentoutujana, niin olo on tuntien jälkeen samalla tavalla energinen ja uudelleen syntynyt.

Mukavaa vaihtelua sille kurkkua kuristavalle tunteelle, mitä yrityksen pito on viime aikoina aiheuttanut. Milloin on ahdistanut kotikutoisen näköiset nettisivut verrattuna kilpailijoihin, oma haluttomuus pakkomyydä asiakkaille vaikka juuri myyntiin koko yritystoiminta perustuu ja oma haluttomuus kritisoida kilpailijoita oman edun vuoksi. Entisen elämäni apulaistuotantopäällikkö nostaa päätään aika ajoin mielessä muistuttaen, että yrittäjyys on bisnestä, mitä pitää tehdä järkevästi ajatellen ja suunnitellen. Korvissa on kaikunut yrittäjyysneuvojan varoitus lähtemästä mihikkään maailmanparannuksen tielle, koska hippien yritykset kaatuu piste.

Tämän viikon tunnit viimeistään muistuttivat onneksi siitä, mistä fyysinen paha olo on koittanut kertoa koko ajan. Tee niinkuin itsestä tuntuu parhaimmalta, äläkä niinkuin muut sanovat olevan järkevintä. Tiedä sitten kaadutaanko tässä villasukat jalassa mutta olen päättänyt rakentaa yritystä aivan itseni näköisesti.

Olen jo todistanut itselleni entisen elämäni uralla, että osaan olla järkevä ja vastuullinen. Nyt aion opetella olemaan rohkeasti oma itseni. Jos lapsi ei tarvitse neuvolatädin kehuja tekemistään tempuista tunteakseen itsensä tarpeeksi hyväksi ja jos mies uskaltaa käydä rehellisesti paskalla eikä pitkällä pissalla, kyllä minun täytyy uskaltaa tehdä mikä itsestä tuntuu hyvältä, eikä niinkuin bisnesoppaat opettavat.

PS. Ehkä palkkaan joku päivä itselleni piinkovan bisnespartnerin hoitamaan kylmät bisnesasiat, niin voin itse keskittyä heittelemään energiapalloja rentsikkatunneilla :))

Ajatus! Uskallus olla avoin ja rehellinen omassa itsessään tulee itseluottamuksen ja itsetuntemuksen kautta. Voi näyttää virheensä haukkumatta tai vähättelemättä itseään ja muita ja voi näyttää onnistumisensa ylpeänä muiden saavutuksia arvostelematta. Rentoutuksessa opitaan tällaista itsetuntemusta olemalla hiljaa oman itsensä kanssa ja kuuntelemalla omaa sisäistä ääntä. Oman itsensä kanssa oleminen ja oman sisäisen itsensä hyväksyminen tuo elämään rohkeuden ja vapauden olla juuri sitä mitä on.

MHM feel

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s