Kuulokkeilla omaan maailmaan!

Jos ympäristö täyttyy elämän äänistä vaikka mikä olisi, Häpis keksi juuri oivan tavan uppoutua hetkiseksi omaan maailmaan rentoutumaan. Kuulokkeet! Isot paksut kuulokkeet, korvanapitkin välttää, mutta ennenkaikkea suuret kuulokkeet!

Itseään nuorekkaaksi kutsuva rentoutusohjaaja on jostain syystä pitänyt aiemmin kuulokkeita lähinnä parikymppisten miesten juttuna, mutta eilen kun mies toi kotiin uudet (tosin työhönsä hankkimat) kuulokkeet, niiden kokeilu toi mukanaan suurenmoisen ahaa-elämyksen. Kuulokkeiden läpi ei kuulu kaupungin jatkuva elämän virta, jolloin kotonakin on helppo rentoutua.

Häpis korostaa kykyä rentoutua normaalin elämän keskellä eikä meditaationkaan ole tarkoitus olla kammioon pakenemista, mutta aika ajoin on hyvä antaa itselle lupa uppoutua täysin omaan maailmaan. Tämä onnistuu sitä varten järjestetyillä rentoutustunneilla, mutta jos niille ei aina pääse, hyvä keino on myös painaa kuulokkeet korville ja antaa oman lempimusiikin tai rentoutusäänitteen viedä mieli jonnekin omiin sisäisiin maisemiin hetkeksi pois arjesta.

Häpis ei ole vielä itse käynyt testailemassa kuulokkeita, mutta iso valikoima niitä tuntuu olevan markkinoilla – jokainen päättäköön itse kuinka paljon niillä haluaa hifistellä!

Isot ja pienet rauhoittumaan tähtitaivaan alle!

Häpis diggailee taivaasta kaikissa muodoissaan – ei ole mitään rentouttavampaa, kuin katsella hiljaa lipuvia pilviä sinisellä taivaalla tai maata hiljaa tuhansien tähtien alla. Oman pienuutensa muistaminen suuren taivaan alla on kaikella tapaa rauhoittavaa.

Ja kun todellisessa arjessa hyvin harvoin on aikaa todella pysähtyä mahtavan taivaan alle, Häpis ei malta olla jakamatta löytämäänsä iloa – kotiseinälle tai kattoon heijastettavaa tähtitaivasta! Verkkokauppa.com myy Eastcolight AstroEye planetaarioprojektoria, joka heijastaa kotiin ihastuttavan rauhoittavan tähtitaivasnäkymän. Tietenkin täytyy muistaa, ettei kyseessä ole mikään aito Saharan taivas, vaan kattoon heijastettu kuva, mutta ainakin meikäläisen tuo tuhansien tuikkujen näkymä saa rauhoittumaan ja mielen rentoutumaan illalla aivan muihin maisemiin.

Ja mikä parasta, oman kodin tähtitaivas ajastettuine tähdenlentoineen rauhoittaa myös erittäin vilkkaan pienen pojan, joten tästä on koko perheelle iloa! Häpis suosittelee tätä vempelettä lämpimästi kaikille pienille vilkkaille vilpereille illan viimeiseksi tuohuksi. Tähtitaivaan tuijottelu on mitä parhainta tietoisen rentoutumisen opettelua, sen kun oppii pienenä, siitä ei ole kuin hyötyä isona!