Nyt oikeesti ihmiset rakkautta!

Tuli vihainen ja surullinen olo, kun avasin päivän uutiset ja siellä kerrottiin ensimmäisenä epätoivoisen perheenäidin ja viattomien lasten kuolemasta. Maailman uutisia seuraavana ihmisenä toki tiedän, ettei tämä nyt varsinaisesti tämän päivän pahin uutinen ole, mutta kuka niitä arvojärjestykseen pistäisi.

Minä, etkä sinä, voi muuttaa koko maailmaa, mutta oman maailmamme voimme muuttaa. Nyt rakkautta ihmiset ihan oikeesti!

Seuraavan kerran kun meet kaupan kassalle, hymyile. Seuraavan kerran kun avaat Facebookin ja meinaat kertoa puolisolle, kuinka typerä maailma on, kaiva väkisin esiin hyvä uutinen. Kerro lapsille, puolisolle, vanhemmille, ystäville, kavereille, kuinka kivoja ne ovat ja kuinka se yllättävä viesti vanhalta kaverilta sai hyvän mielen. Soita yksin palvelukodissa istuvalle mummille vaikkei se enää edes muista kuka olet. Juttele jumpassa sen aina yksin takarivissä seisovan tyypin kanssa ja huuda bussista lähtiessä kuskille kiitos vaikka koko bussi katsoisi. Istu alas lastenhuoneen lattialle ja leiki lasten kanssa. Anna aikaa. Huomaa ihmiset. Ja seuraavan kerran kun peilin edessä kerrot itsellesi rypyistä, läskeistä,rumuudesta, laiskuudesta ja typeryydestä, hymyile ja käske sisäisen äänen pitää turpansa kiinni, koska sä olet hyvä tyyppi.

Ja kyllä minä tiedän, kuinka samperin vaikeaa on välillä olla ystävällinen kun kiukuttaa. Havahduin itsekin tänä aamuna kun paasasin uhmaikäiselle, kuinka hänen pitäisi käyttäytyä niinkuin haluaa toisten käyttäytyvän. Suljin suuni ja totesin, että tässä sitä peilataan toisiamme, minä ja 3 vuotias.

Jos nyt tekee mieli murahtaa sananen realismista, odotahan hetki. Ihmisen perusluonteeseen kuuluu itsekäs epäitsekkyys. On kaikkien edun mukaista auttaa toisia, koska se edistää yhteistä hyvää ja mahdollisuutta, että toisetkin auttavat sinua. Ja oikeesti, ei voi olla typerää tai lapsellista haluta parempaa maailmaa. Muuten kehityksemme olisi katkennut jo kivikaudelle.

Ajatus! Ilmianna MYHAPPYMINDille joku, kuka todellakin tarvitsee rentoutusta ja Häpis lahjottaa lahjakortin tarvitsijalle. Pistä meiliä perusteluineen info@myhappymind.fi.

Mun kiukku on kaikkien kiukku

Internetin ihmeellisessä maailmassa menneellä viikolla vastaani tuli mahtavan rauhoittava video siitä, kuinka Yellowstonen kansallispuistoon vuosikymmenien jälkeen palautettiin susikanta. Susien palaaminen puistoon vaikutti puiston koko ekosysteemiin, jopa jokien muotoon.

Videon jälkeen mielen valtasi sama helpotus ja rauha kun metsäkävelyn jälkeen. Huhheijaa, onneksi en ole maailman napa enkä tärkein osa tätä isoa palapeliä! Maailma pyörii ilman minuakin.

Ja samalla helpotuksen henkäys on muistutus siitä, miten todellakin olen osa tätä suurta organismia, jossa kaikki on yhteydessä kaikkeen. Jos teen virheen, maailma ei kaadu siihin, koska muut osatekijät korjaavat mokaani. Mutta joskus minun pitää olla se tasapainoittava puoli ja korjata toisten virheitä.

Helpoiten huomaan oman valtani perheessä. Jos kiukuttaa kun päiväunet häiriintyivät jälleen kerran yläkerran remontin takia, saattaa se purkautua ruokapöydässä ärähtelynä suoraan istumisesta tai avun puutteesta kotihommissa. Siitähän se sitten lähtee ja pian lapset hakkaa ruokapöytää vaatien huomiota ja miehen viimeisetkin työpäivän jälkeiset energiat on imetty pahan olon mustaan aukkoon.

Toisaalta on maailman kiitollisinta huomata, miten yksi nielty kiukku helpottaa myös miehen ja lasten oloa. Koska oikeastihan lapset eivät ole huonoja lapsia vaikka eivät jaksa istua ruokapöydässä suoraan hiljaa kuin entisajan kirkossa, eikä mies ole huono mies, vaikka ei pysty olemaan kotona ja töissä samaanaikaan. Ainoa huono juttu tilanteessa oli mutsin kyvyttömyys kestää omien odotusten (vapaasta hetkestä lasten nukkuessa päiväunia) rikkoontumista.

Onneksi maailma ei kaadu yläkerran remonttiin. Mutsi saa joka ilta oman hetken lasten nukahtaessa illalla aiemmin päiväunien jäädessä vajaiksi! Kaikki vaikuttaa kaikkeen ❤

Ajatus! Vaikka maailman ykseys antaa tilaa yhden osasensa virheille, se antaa myös vastuun jokaiselle omasta osuudestaan. Meditaation ja rentoutumisen avulla on helppo oppia ottamaan vastuuta omista ajatuksista, jotka säätelevät pitkälti toimintaamme. Kun opimme ottamaan vastuun itse emmekä enää vain vaadi muilta, helpottaa se myös ihmissuhteidemme dynamiikkaa. Ehjä, täysi ihminen antaa ja säteilee rakkautta vaatimatta itselleen jotain palkinnoksi. Toisaalta ehjä ja täysi ihminen tuntee myös oman arvonsa ja kunnioittaa itseään.

Ohjattu meditaatio ja tietoinen rentoutus http://www.myhappymind.fi