Selailin yksi ilta nettiä ja törmäsin tietoon, että Tampereella järjestetään kohta jotkin hyvän elämän messut, jossa on näytteilleasettajina kaikki muut paikkakunnan alan yritykset, paitsi minun juuri perustamani rentoutusstudio. Jep. Olen tässä myös tuskastellut asiakkaiden hankinnan kanssa, joten ensimmäinen reaktioni oli ”voi helvetti”. Kaikki muut ovat älynneet ilmoittautua messuille, todennäköisesti muut on kutsuttu messuille, muilla firmoilla siis menee tosi hyvin, minun firmalla ei mene hyvin kun ei ole asiakkaita, olen aika kädetön yrittäjänä, miten ihmeessä pääsen eroon yrityksestä mikä ei toimi, joudun konkurssiin ja lapset jäävät kodittomiksi, pojat masentuvat ja niistä tulee alkoholisteja ja siihen loppuu meidän perheen tarina. Aivot ja niiden ajatuksen kulku on mahtavaa kun niiden antaa poukkoilla vapaana.
Luonnollisena jatkona pakokauhulle äksyilin puolisolleni väsymyksestä ja univeloista ja painuin vihaisena nukkumaan. Sängyssä aivot huusivat kuinka kelvoton olen toimimaan minkäänlaisena rentoutusohjaajana, kun oma arkenikin on tällaista pikkumaista kiukuttelua. Hetken keskityttyäni kuuntelemaan vauvan tuhinaa, rauhotuin. Rentoutusohjaaja minussa heräsi ja pakotti kehon ja mielen hiljentymään, hengitys tasaantui ja pian tuli mieleen, että ehkäpä ne messut eivät sittenkään ole minun juttuni tällä hetkellä. Ei olisi rahaa osastoon enkä tiedä vielä edes minkälaisena yrityksenä haluan profiloitua.
Pistin miehelle What’s Upilla anteeksipyyntöä olkkariin (pakko rakastaa tekniikkaa!). Sain anteeksi ja kun synnytyksen jälkeen päälle jäänyt ikuinen pissahätä ajoi minut vielä kerran tirisyttämään vessaan, kävin antamassa miehelle sohvalle iltapusut. Sängyssä huokasin helpottuneena, että onneksi ei vieläkään menty vihaisina nukkumaan, vaikka ties monetta vuotta jo yhdessä tarvotaan.
Ajatus! Vanha viisaus vetää henkeä suuttuessa sisältää totuuden. Syvä hengitys rauhoittaa kehoa ja hengitykseen keskittyminen vie ajatukset hetkeksi pois aivoissa syntyvästä draamasta, mikä harvoin on oikeasti niin suuri juttu kuin miksi aivot sen paisuttavat. Rentoutusharjoitusten myötä oman olemuksen rauhoittaminen helpottuu ja nopeutuu.