Luin juuri uutisen Yksisarvishoidoista. Ensireaktioni oli ”elämä on niin vaikeaa, että ihminen haluaa uskoa ulkopuoliseen maagiseen voimaan välttyäkseen oman elämänsä vastuusta”. Toinen reaktioni oli ”Mistä minä voin tietää varmuudella heidän olevan väärässä uskoessaan yksisarvisiin ja muihin enkeleihin”. Nyt koitan työstää kolmatta rekatiota tässä kirjoittaessa.
En ole itse ikinä käynyt yksisarvishoidossa, yhdessä meditaatiossa kävin, joka päätyttyään paljastui enkelikanavoinniksi. Enkelikanavointi-kokemukseni ja lukemieni artikkelien perusteella olen saanut käsityksen, että hoidoissa tapahtuu fysikaalinen rentoutuminen, joka koetaan ulkopuolisen voiman maagisena ilmentymänä. Minun tylsät aivoni uskovat, että kyseessä on samojen asioiden ilmentyminen, mutta käytämme niistä eri termejä – joku puhuu enkelienergiasta, minä puhun rentoutumisesta.
En kuitenkaan vähättele meditaation ja rentoutumisen henkisiä kokemuksia, ne ovat todellisia ja ajoittain hyvin voimakkaita. Sitä mitä ne ovat, en todellakaan tiedä – ehkäpä vielä joskus kohtaan yksisarvisen, mutta jostain syystä tällä hetkellä en osaa pitää kokemuksiani enkelien viesteinä, vaan pikemminkin oman mahtavan olemukseni vapaana luonnollisena toimintana. Uskon, että kehomme ja mielemme on paljon syvempi kokonaisuus kuin tähän asti olenkaan ymmärtänyt.
Uskon nykyään, että kaikki on minussa. En väitä olevani kaikkivoipainen enkä mitään muita ihmisiä ihmeellisempää, ainoastaan, että kaikki, mitä tarvitsen tässä elämässä on minussa, kunhan osaan löytää sen itsestäni. Se on paljon se, ennen kun olin vakuuttunut olevani täysin kohtalon ja tuurin uhri. Ja vasta sitten, kun lopetin olemasta uhri ja odottamasta elämän antavan minulle, aloin tehdä elämästä itseni näköistä ja kun huomasin onnistuvani siinä, aloin uskoa ja luottamaan elämään. Onneksi siis elämään luottaminen ja oman vastuun ottaminen eivät ole toisiaan sulkevia asioita, vaan toisiaan tukevia ja ruokkivia. Tällä hetkellä minä olen oman elämäni yksisarvinen!
Ajatus! Jos elämäsi kaipaa henkistä syvyyttä, voit aloittaa sen etsimisen myös meditaation ja rentoutuksen kautta vaikkapa rentoutusstudio MYHAPPYMINDin rentoutustunneilta. Meiltä voit löytää sisältäsi yksisarvisia tai rentoja hermosoluja ihan oman makusi mukaan. http://www.myhappymind.fi