Häpis on jo pitkään seurannut suomalaisen surffaritytön, Tiinan, blogia SurfLoveReggae ja halusi esittelä tämän ihanan oman elämänsä sankarin myös omille lukijoilleen.
Toivottavasti uusi ”Häpis meet people” kategoria inspiroi oman elämän oivalluksiin ja mikäli tiedät tyypin, joka ansaitsisi paikkansa haastiksessa, pistä vinkkiä rohkeasti kommenttien kautta tai meiliin info@myhappymind.fi!
KUKA, MITÄ JA MISSÄ? Tiina Koponen, 32 ja Costa Ricassa.
MIKSI SURFFI COSTA RICASSA EIKÄ PERUSDUUNI SUOMESSA? En ole ikinä haaveillut ulkomaille muutosta, tavallisen elämän pakoilusta tai miksi oravanpyörästä hyppäämiseksi sitä kutsutaankaan. Surffiharrastus vaan vei mennessään muutama vuosi sitten ja halusin päästä surffaamaan enemmän kuin 2-3 lomamatkaa vuodessa ja kehittymään. Suomessa se ei ole mahdollista ja Costa Rica oli jo tuttu paikka. Siellä oli kavereita ja taattua surffia ympäri vuoden.
TÄRKEIN OMINAISUUS MILLÄ PÄRJÄÄ MAAILMAN SURFFEISSA? Hyvä itseluottamus. Surffi on aika kilpailuhenkistä. Paikasta riippuen aalloilla saattaa olla paljonkin tunkua eikä jonotusnumeroita ole. Parhaat ja vahmimmat vievät aallot. Sitä voisi verrata kuntosaliin jossa 30 tyyppiä tunkee samaan laitteeseen kyynärpäätaktiikkaa apuna käyttäen ja isoimmat jyräävät muiden yli. Myös itse aallot saattavat joskus olla aika hurjat. Surffatessa täytyy pysyä tyynenä vaikka ympärillä olisi myrsky.
MIKÄ ON SULLE PARAS TAPA RENTOUTUA? Löhöillä sohvalla, katsella surffauksen maailmanmestaruustouria netistä ja syödä. Pienet joogatuokiot rauhallisen musiikin soidessa taustalla toimivat koska vaan kiireen keskelläkin. Pääkoppaa rentouttaa luonnossa kävely tai ihan vaan oleminen. Surffaus ruuhkattomissa vesissä, ja etenkin se hetki kun ensimmmäisen kerran sukeltaa pään veden alle, saa aina unohtamaan arjen kiireet ja huolet.
JOS AVARUUSOLIO TULISI VASTAAN JA KYSYISI, MITÄ KANNATTAA TEHDÄ MAAPALLOLLA TUNNIN VIERAILUN AIKANA, MITÄ SUOSITTELISIT? Suosittelisin maistamaan erilaisia ruokia, sillä en usko että avaruudessa on kovin hyviä pöperöitä. Erityisesti kaikkea mikä tulee suoraan luonnosta kuten hedelmät ja marjat. Ja tietenkin myös kakkuja ja leivoksia. Lumi ja vesi eivät varmaan ole avaruusolioille tuttuja, joten ne voisivat olla kiva kokemus.
MINKÄ NEUVON ANTAISIT NYT TEINI-IKÄSELLE ITSELLES JOS VOISIT? Rohkaisisin itseäni miettimään enemmän, mitä oikeasti haluan tehdä, eikä sitä mikä on “järkevää”. (Aivan mahtava neuvo! toim. huom) Opiskelu on tärkeää, mutta on todellakin fine hankkia enemmän elämänkokemusta ennen opiskelua, ja varsinkin, jos ei oikein tiedä mitä haluaa.
Muistuttaisin myös, että ikinä ei ole liian myöhäistä tehdä muutoksia ja muuttaa elämänsä suuntaa. Oli kyse sitten isoista tai pienistä asioista. Aina on mahdollista aloittaa ja oppia uutta, tai muuttaa jokin jo olemassa oleva asia elämästään. Oli kyse sitten uudesta harrastuksesta, elämäntavoista tai vaikka uudesta ammatista. Kuvittelemme helposti oman päämme sisällä, että olemme tietynlaisia (esim. ujoja, kömpeloitä tai kielitaidottomia), ja että että tulemme olemaan samanlaisia loppuelämämme. Mutta näin ei ole ja usein se onkin vain omat jumiutuneet ajatuksemme, jotka estävät meitä menemästä eteenpäin ja tekemään muutoksia. (Just näin! toim.huom.)
Äitini on antanut minulle erinomaisen neuvon “Asioilla on taipumus järjestyä”, ja luotan siihen täysin.
VINKKAA VIELÄ MISSÄ VOI KOKLATA SURFFIA JOS ON KIINNOSTUNUT JA MIHIN KANNATTAA VARAUTUA? Omat suosikkipaikkani ovat Costa Ricassa Tyynen Valtameren puolellla. Sieltä löytyy kauttaaltaan hyvää ja myös aloittelijoille sopivaa surffia. Surffirantoja löytyy ympäri mailman, mutta ennen reissuun lähtöä on syytä selvittää millon kyseisessä kohteessa on surffikausi. Useimmissa paikoissa aaltoja ei nimittäin ole ympäri vuoden.
Varaudu siihen, että nenä ja silmät ovat aluksi täynnä vettä aalloissa pyöriessä. Sekä siihen että surffaus muuttaa koko elämäsi ja tulet jatkossa käyttämään kaikki lomamatkasi aaltojen metsästykseen!